tiistai 6. tammikuuta 2015

Tässä on nyt sitä pullasorsaosastoa

Mä tykkään leipomisesta. Ja koska varaudun tässä koko ajan henkisesti tekemään ihan kohta ja tuota pikaa ruokavalioremontin, niin oon tässä viime päivinä leiponut kovasti, koska nyt se vielä toistaiseksi on mahdollista. Mutta ihan läheisessä tulevaisuudessa oon taas jättämässä hellät jäähyväiset ainakin vehnäjauhoille ja sokerille. Ne tekee mun olon kurjaksi ja mahan kipeäksi, kuten oon taas huomannut näitä erilaisia leipomuksia maistellessani.

Mutta tuoreita lämpimiä sämpylöitä ei vaan voi vastustaa! Tai pullia. Tai sitä tai tätä, mitä nyt milloinkin tulee tehtyä. Ja siksi leivon yleensä melko harvoin, koska oon vaan erityisen taitava syömään kaiken tekemäni hyvin nopeasti. Ehkä siitä syystä mun repertoaari on myös melko suppea, koska silloin kun leivon, niin tahdon tehdä yleensä jotain vanhaa tuttua herkkua. Se on varmaan jotain turvallisuushakuisuutta. Ettei tahdo riskeerata hyviä raaka-aineita siinä pelossa, ettei ehkä saisikaan niistä aikaan jotain yhtä herkullista kuin sillä mummun 50 vuotta vanhalla reseptillä.

No, viimeisen viikon aikana oon leiponut jo neljästi, eli melkein joka päivä. Ja ihan siis vaan varmuuden vuoksi ja varastoon, kun sitten  kohta ei enää voi. (Jep jep, tunnistan kyllä vanhan tutun välttely- ja kieltämisstrategian, kun se tässä silmien alla lepää. Mutta teen sillekin jotain sitten vähän myöhemmin vasta.) Eilen tein mun vanhoja kunnon luottopullia, mutta käytin taikinaan poikkeuksellisesti laktoositonta voita ja maitoa. Ja on se kyllä kumma, miten niinkin pieni asia voi vaikuttaa niin paljon lopputulokseen! Olis toki liioiteltua sanoa, että pullat meni pilalle, koska kyllä niistä ihan hyviä tuli, mutta ei sellaisia, joita niistä olis pitänyt tulla. Oon nimittäin jotenkin kehittänyt pullanleipomisesta itselleni sellaisen kunniakysymyksen, ja otan sen aina suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena, jos ne ei onnistu aivan täydellisesti. Kuulostaa vähän kummalliselta näin kun sen lukee tästä näytöltä, mut joo, näin se on, ja opettelen tässä armollisuutta senkin suhteen. Ja se, että pullista ei tullu täydellisiä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö niillä olis voinu silti syödä mahaansa kipeäksi, sillä niin kävi. Mutta joku outo vivahde niissä oli. Melkein tekis mieli ottaa revanssi ja tehdä uus erä ihan perinteisin menoin, mutta malttanen sentään edes sen suhteen mieleni.

Pari päivää sitten tein poikkeuksellisesti aluevaltauksen myös aivan uuteen reseptiin. Kaapissa oli pyörinyt muutama kesäkurpitsa jo hyvän tovin, mutta jotenkin niistä ei huvittanut tehdä mitään oikeaa ruokaa, joten testasin niitä leipomiskäytössä. Internet on pullollaan erilaisia kesäkurpitsakakkuohjeita, ja kokeilin tätä Kaiserin kesäkurpitsakakkua. Lopputulos oli ihan makoisa, vaikkakin saattaisin seuraavalla kerralla kokeilla jotain toista ohjetta, jos vielä joskus moista päädyn tekemään. Kinuskikissa oli ainakin jakanut Risto-vaarin ohjeen, joka vakuutti mut sillä, et siinä käytettiin oikeaa voita eikä mitään kasviöljyä. Vaikka niin, toimi se kakku öljylläkin niin hyvin, et katsoin turvallisimmaksi laittaa suurimman osan siitä pakkaseen. Muuten ois käsi varmaan käyny kakkukuvun alla yhtenään, kuin huomaamatta. Ohjeessa sitä paitsi sanottiin, että kakku paranee pakastamalla, joten se toimii hyvänä vierasvarana. No, meillä ei kyllä koskaan käy vieraita, mutta ainahan sitä voi itseään vähän lisää huijata, kun on jo hyvään alkuun päässyt...

Vähän ristiriitaisin tuntein kirjoitan nyt näistä herkkujen leipomisista ja syömisistä. Tiedostan, että tässä oli tarkoitus olla elämänmuutoksen kynnyksellä, mutta käyttäytymiselläni ruokin vain niitä vanhoja huonoja tapoja. Toisaalta tää on varmaan juuri sitä, mitä tältä blogilta toivoinkin, paikkaa tutkiskella ja arvioida omia toimintatapojani. Siksi hehkutankin nyt mieluummin näitä leipomuksia kuin sitä salaattia, jonka yks päivä myös onnistuin tekemään, vaikka jälkimmäinen antaiskin paremman kuvan tän projektin suunnasta. Mut pysytään mieluummin totuudessa, se kantaa ainakin tässä tapauksessa varmasti pidemmälle.


lauantai 3. tammikuuta 2015

Jokainen vuosi on uusi mahdollisuus

Ei meinannut olla riemulla rajaa, kun kaivoin tämän blogisivustoni naftaliinista ja näin edelisen postausluonnoksen päivämäärän: 4.1.2014. Kappas, tänä vuonna oon päivää aiemmin liikkeellä, mut vanhat tutut muuvssit. Eli uusi vuosi, vanhat kujeet; liian vähän liikuntaa, turhan paljon painoa ja lupaus terveemmästä elämästä annettu, taas kerran.

Olen oppinut olemaan itselleni armollinen tässä vuosien saatossa, ja kiinnittänyt huomiota niihin kaikkiin positiivisiin muutoksiin, joita olen elämässäni kuitenkin tehnyt, vaikka tää ns. perusongelma on pysynyt samana vuodesta toiseen. Mietinkin näin vuoden vaihtuessa, että mitä on ne asiat, joissa koin onnistuneeni viime vuonna, ja jotka haluan tuoda mukanani tähän vuoteen. Terveysrintamalla sellaisia on mm. ruokavaliomuutokset. Vaikka tuon loppuvuoden vedinkin taas kuin syöttöporsas kitusiini kaiken, mikä eteen osui, niin syksymällä kokeilin Alejandro Jungerin Clean-ohjelmaa, ja voi sitä autuasta oloa, minkä se ravitsemus tuotti! Tänä vuonna haluan syödä enemmän sellaista ruokaa, joka tuottaa mulle hyvää oloa. Tähän samaan kategoriaan menee myös liha- ja maitotuotteiden vähentäminen. Se on prosessi, jota oon edellisvuosien aikana osin tietoisesti, osin tiedostamatta käynnistellyt paitsi terveydellisistä niin myös eettisistä syistä. Syön edelleen ajoittain todella paljon lihaa ja muulloinkin silti useita kertoja viikossa, joten miksikään kasvissyöjäksi en voi itseäni vielä kutsua, mutta suunta on kuitenkin sinne päin. Samoin oon alkanut painottamaan ruoan laatua enenevissä määrin luomuun. Muistan, kuinka noin kuusi vuotta sitten kävin ensimmäisiä kertoja tyttöystäväni kanssa ruokakaupassa, ja hän halusi ostaa luomulihaa. Olin silloin aivan shokissa luomun ja tavallisen lihan hintaerosta, mutta nykyään oon ymmärtänyt, että kun panostaa laatuun, voi määrästä vähän tinkiä.

Liikunnallisesti viime vuosi oli melko mitäänsanomaton, mutta aloitin syksyllä viikottaiset kehonhuoltotunnit, ja ne sai mut muistamaan miten hyvältä tuntuu venyttää kroppansa välillä siihen pituuteen, mihin se on oikeasti tarkoitettu. Sitä lisää tänäkin vuonna! Varsinkin, kun oon taas pitkästä aikaa löytänyt sen pituuden myös arkisessa olemisessani. Mun lauluopettajani on nimittäin varsinainen ryhtirouva, ja hänen piiskaamanaan opettelin vuonna 2014 seisomaan ja liikkumaan suorassa ja kehoani kannatellen. Ja täytyy sanoa, että on sitten kuinka pullukka tahansa, niin ryhdikäs asento saa ihmisen näyttämään hyvältä, kiloihin katsomatta. Laittaisin tähän demonstraatiokuvat itsestäni, mutta koska mulla ei satu sellaisia nyt tähän hätään olemaan, niin hakeudu vaikka itse jonkun kokovartalopeilin eteen tarkistaan asia. Kannattaa todellakin kokeilla, ja jos haluaa lukea asiasta lisää, niin esim. täällä on muutama painava sana!

Viime vuonna kävimme tyttöystäväni kanssa myös aivan ihanalla joogalomalla Espanjassa. Neljän päivän yin-jooga- ja reikiretriitti Pyreneiden vuoristossa hoiti niin sielua kuin kehoakin. Ja vaikka tänä vuonna ei ehkä sellaiseen ole mahdollisuutta, niin tavoitteenani on ottaa jooga taas edes ajoittain mukaan arkeen. Rakastan nimittäin sitä rauhan tunnetta, joka onnistuneen harjoituksen jälkeen on vallalla. Ja se, joka on koskaan joogaa harjoittanut, tietää, että toi "onnistumis"-sana tuossa edellisessä lauseessa aiheuttaa ne kaikki muut tunteet, joita itse asiassa saan kokea varmaan useammin kuin tuota rauhaa. Joogassahan kun ei ole tarkoitus suorittaa eikä kilpailla, ei edes itseään vastaan, vaan ainoastaan antautua harjoitukselle ja kuulostella sitä, mitä omassa itsessä kunakin hetkenä on meneillään. Itselleni se on kuitenkin monasti niin suuri haaste, että yritän tehdä kaikkea muuta paitsi tuota antautumista. Ja sen takia rauhan ja auvon sijaan mun mielen usein täyttää turhautuminen, raivo, mieliteot, ärsyyntyminen ja milloin nyt mikäkin. Ja juuri siksi mun oliskin ensiarvoisen tärkeää harjoittaa joogaa. Ei vain kehon, vaan ennen kaikkea mielen vuoksi.

Tässä oli nyt koottuna joitain niistä asioista, joita haluan ylläpitää ja vahvistaa tänä vuonna, seuraavassa postauksessa mietin ehkä mitä uutta aion tuoda elämääni. Hauskaa, että eksyit mukaan, tervetuloa uudelleen!