Mitä ruoanlaittoon tulee, mä olen aika laiska ja urautunut. Mun perusrepertuaariin kuuluu linssikeitto ja lasagne, ja paljon muuta en sitten teekään. Joku vois siis luulla, että mä syön niitä viikosta ja kuukaudesta toiseen, mut tilanne ei oo onneks niin paha. Tai no, tavallaanhan se on itse asiassa pahempi, sillä mä kokkaan ehkä kerran kuussa ja muun ajan syön ulkona. Toki ulkona syöminen kuulostaa nyt ehkä vähän liian hienolta sanalta tässä kohtaa, kun arkisin se tarkoittaa kouluruokailua. Mut viikonloppuisin se on ihan konkreettisesti ravintolassa syömistä, joskaan ei nyt yleensä mitään kovin hienostunutta. Hampurilaiset, pitsat, kanansiivet ja muut sormiruoat on mun lemppareita. Ne on yleensä myös listan edullisimpia annoksia, mutta kyllähän sellainenkin silti kalliiksi tulee. Köyhänä opiskelijana mulla ei toki sellaiseen oikein varaa oliskaan, mutta mun rakas parempi puoliskoni tarjoutuu yleensä maksamaan, niin ne syömiskulut ei näy suoraan mun budjetissa.
Tämänkaltaiset ruokailutottumukset on kuitenkin aika salakavalat. Sitä onnistuu uskottelemaan itselleen, että kyllä nyt tänään voi syödä jotain vähän epäterveellisempääkin, kun kerran ollaan oikein ravintolassa syömässä. (Ja tässä kohtaa täytyy tunnustaa, että mun on vaikea ymmärtää miksi kukaan menis syömään ravintolaan salaattia. Salaattia?!? Yleensä niissä on joku jäävuorisalaattipohja, joka täyttää 70% annoksen tilavuudesta, muutama kurkku ja tomaatti, sit vähän sitä varsinaista asiaa, jonka nimellä se salaatti myydään. Ja koristeena herneenversoja ja ehkä jotain värikästä, ja hintaa sellainen vajaa viisitoista euroa. En ymmärrä.) Mutta huomaan oikeasti ajattelevani, että "kyllä nyt tämän kerran". Vaikka se sitten tapahtuiskin kaksi tai kolme kertaa yhden viikonlopun aikana. Lähes joka viikko. Eli keskimäärin jopa kymmenen kertaa kuussa. Voi apua.
Jos ajattelee mitä sellainen maksaa, niin se on jo yksi syy muuttaa käyttäytymistottumuksia. Keskimäärin meidän ravintolalaskujen loppusummat on sellaisen 35€, eli kymmenestä kerrasta tulis jo kolme ja puoli sataa. Whoppaa. Sillä pääsis jo äkkilähdöllä viikoks etelään. Kerran kuussa. Aikamoista. Mut vielä isompi asia on, et mitä se tekee terveydelle. Tuskin järin hyvää ainakaan.
Mä en oo ajatellut kaloreita enää vuosiin, sillä en usko että se on koko totuus painonhallinnassa (ja toisaalta, en oo painoani niin kovasti hallinnutkaan, hahhaah). Mutta toki se suuntaviivoja antaa, ja katsoinkin nyt huvikseni millaisia kalorimääriä hampurilaisateria pitää sisällään. Päädyin johonkin vanhaan Iltalehden uutiseen, jossa oli listattu pikaruokaravintoloiden jytkyimpiä aterioita, ja ns. voittaja piti sisällään reilut 2000 kaloria. Se on suurinpiirtein sama määrä, minkä mä voisin syödä päivässä ja silti laihtua. Mut paljon muuta siihen päivään ei sit mahtuisikaan. Paitsi ehkä salaattia ja muita kasviksia, jotka menee melko lailla nollakalorikategoriaan. Mutta jos siis syö kolmena päivänä viikossa itsensä tuolla tapaa tärviölle, niin ei oo isokaan ihme, että pysyy pulleana vuodesta toiseen. Toisaalta, kun on hankkinut näin messevät ulkomitat, niin sillä on puolensakin. Löysin nimittäin kaavan, jonka avulla voi laskea peruskulutuksensa, ja sen mukaan mä voin syödä 3700 kcal päivässä! Eli sellaiset hamppariateriaviikonloput ei näillä kiloilla enää edes lihota, vaan pitää mut vaan omana itsenäni. Aika metkaa. En tiedä raaskiiko tällaisista saavutetuista eduista loppujen lopuks edes luopua.
Mutta jos nyt kuitenkin raaskisin, niin saadakseni jotain muutosta kropassa aikaan on ruokailutottumukset juuri se asia, johon aion erityisesti kiinnittää huomioni tässä projektin aluksi. Oonkin tutustunut muutamiin hauskoihin keittokirjoihin, joiden kantavana ajatuksena on, että kaikki reseptit on gluteenittomia ja sokerittomia ja vaihtelevasti myös maidottomia. Ensimmäinen sellainen kirja, jonka käsiini sain, oli Virpi Mikkosen Kiitos hyvää pikaruokaa ja sieltä oon nyt testaillu paria – kuinka ollakaan – pitsareseptiä. Kaksi erilaista pohjaa, joissa molemmissa oli omat hyvät ja huonot puolensa, mutta kaiken kaikkiaan aika hauskoja tuttavuuksia. Jauhoina niissä on käytetty kookos-, manteli- ja riisijauhoja, ja tää oli itse asiassa ensimmäinen kerta kun itse kyseisiä jauhoja olen käyttänyt. Kokemukset oli aika positiivisia, ja uskon, että kunhan tutustun niihin ja niiden ominaisuuksiin vielä vähän paremmin, niin saatan alkaa itsekin kokeileen niitä vähän luovemmin. Mutta täytyy sanoa, että tuollaisten erilaisten jauhojen ansiosta on nykypäivänä kyllä aika helppoa tehdä gluteenittomia leipomuksia. Että jos olisin järjestämässä vaikka juhlia (niin no, ne hääthän on tulossa vuoden päästä!), niin saattaisin kyllä leipoa kaikki tarjottavat sillä tavalla, että ne olis ainakin gluteenittomia, miksei ehkä maidottomiakin. Olis sit laajempi valikoima tarjolla niillekin vieraille, joilla jotain erityisruokavaliota on. Vaikka tietty jos sattuu oleen pähkinäallergikko, niin sit täytyy olla aika tarkkana. Monet "vaihtoehtoleipomukset" kun sisältää usein pähkinöitä.
Linkkaanpa tähän loppuun vielä yhden ihanan raakakakun, jonka tein mun äidille syntymäpäiväksi. Se oli mun elämän toinen ja paras raakakakkuyritelmä, joten voin suositella reseptiä kaikille muillekin, jotka on kokeilujensa alkutaipaleella. Ja vitsi miten herkullista siitä pohjataikinasta tuli! Saatan joutua tekeen sitä vielä joskus ihan vaan syödäkseni sitä sellaisenaan. Mietin myös, että siitä vois tehdä jonkunlaisia herkkupalleroita esim. joululahjaksi. Alle neljä kuukautta jouluun meinaan, pitäähän niitä lahjoja jo alkaa miettiä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti