En edes muistanut että mulla oli tällainen bloginalku olemassa, ennen kuin kirjauduin tänne aivan muissa tarkoituksissa. Mutta mutta, tämä oli onnellinen sattuma, sillä juuri tätä mä kaipasinkin. Tilaa käsitellä vastaan tulevia asioita, sillä mä olen – taas kerran – luopumassa ylimääräisistä kiloistani.
Se alkoi viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, vähän yllättäen ja pyytämättä. Joku mun sisällä sanoi naks ja tein päätöksen: Nyt ne lähtee! Varasin oitis ajan opiskeluterveyteen terveydenhoitajalle, jolta toivon saavani projektissa tukea. Rajasin ruokavaliotani, niin että pääsääntöisesti jätän ylimääräiset sokerit ja gluteeniviljat pois. Maitotuotteiden käyttöä oon vähentänyt viime kuukausina jotenkin muutoinkin. Juustoa kyllä syön ja välillä jogurttia tai muita hapanmaitotuotteita, mutta sellainen entisenmallinen maidonjuonti on tykkänään hiipunut. Pyrin myös kasvisvoittoiseen ruokavalioon, mutta tuskin mä lihaa ihan kokonaan jätän. Ei sitä kuitenkaan montaa kertaa viikossa tarvi syödä.
Lähtöpaino on 120kg. Painoindeksi 40 pilkku jotain. Huhhuh. Siinä on kyllä hurjat lukemat, ja vielä hurjemmalta kuulostaa painoindeksin määrittelemä "sairaalloinen lihavuus". Mä en koe itseäni mitenkään sairaalloiseksi. Oon varsin terve, tykkäään liikkua ja kokooni nähden oon ihan ketteräkin. Hyväkuntoinen nyt en ehkä niinkään, sillä ei tällaisen kuorman kantaminen varmaan ihan helpoin homma oo keuhkoille ja sydämelle. Tai kuten kerran kuulin sanottavan, "ei ferrarinkaan moottori rekkaa jaksa vetää".
Mä meen ens syksynä naimisiin ja asetin silloiseksi tavoitepainoksi 85kg. Koska siihen on matkaa 35 kiloa, niin ajattelin jakaa sitä pienempiin osatavoitteisiin. Tämän vuoden loppuun mennessä on tarkoituksena olla kymmenen kiloa kevyempi, ja heti ekan viiden kilon pudotuksesta oon luvannu itselleni ajan hierojalle. En tiedä auttaako tuollaiset välipalkinnot kuinka paljon, mutta miksei käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun on kerran tilaisuus. Harvemmin sitä tulee luvattua itselleen mitään hemmottelujuttuja, ainakaan sillain, että sitä joutuu vähän odottelemaankin. Useimmiten oon nimittäin aika ex-tempore -tyyppinen toimija, ja kaikki pitäis saada heti-mulle-nyt, tai sitten ei ollenkaan. Eli tää voi tehdä ihan hyvää myös sille mun sisäiselle hätähousulle.
Mulla ei oo nyt suurempia suunnitelmia tän blogikirjoittelun suhteen, koska kuten sanottua en edes muistanut tän olemassaoloa. Mutta uskon ja toivon, että tästä tulis hyvä kanava purkaa tuntoja ja intoja, joita tämän projektin myötä varmaan kehkeytyy. Joten uskon palaavani asiaan jo piankin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti