Tänä viikonloppuna tahdottiin vähän herkutella plättysillä. En oo ikinä ennen tehnyt niitä gluteenittomina, mutta päätin kokeilla. Kirjoitin kuukleen "gluteenittomat lätyt" ja omapäinen hakukone muutti sen heti muotoon gluteenittomat letut, mutta kyllä ne on lättyjä meillä päin. Ilahduin, kun osumia tuli heti tukuttain. Turhauduin, kun viidennenkin ohjeen kohdalla luki "gluteenitonta jauhoseosta". No perkule, kai minä nyt sen tiedän, mutta kun sellaista ei satu olemaan, niin millä sen voi korvata? Lopuksi tajusin, että itte on taas kaikki tehtävä, menee syteen tai saveen.
Niinpä aloin rakentaan. Maidon korvasin Oatlyn kaurajuomalla, mutta hardcorelle gluteeninvälttelijälle se ei kylläkään sovi. Se kun ei ole puhtaasti gluteenitonta, vaan ainoastaan kategoriaan "erittäin alhainen gluteenipitoisuus". Lisätietoja Oatlyn sivuilta. gogreen sen sijaan lupaa kaurajuomansa olevan täysin gluteeniton, joten sitä voi käyttää. Tai sit voi yhtä hyvin käyttää muitakin epä-maitoja, jos lehmänmaito ei sovi. Itse kokeilisin ekana ehkä mantelimaitoa.
Jauhoiksi laitoin sitä mitä kaapista löytyi, eli riisijauhoja ja kaurahiutaleita (jotka kyllä pyöräytin eka kans jauhoksi), lopuksi lisäsin vielä vähän perunajauhoa, kun taikina meinas olla kovin laihaa. Oon opetellut käyttämään psylliumia, niin ropsautin sitäkin vähän sekaan, ja se tuntui ihan hyvältä idealta vielä jälkeenpäinkin. Annoin taikinan seistä aika pitkään, koska oli siinä kaikenlaista puuhaa ensin, mutta luulen, ettei tätä taikinaa tarvitse mitenkään erityisen pitkään turvotella. Perinteinen 20-30 minuuttia riittänee aivan hyvin.
Makua antamaan laitoin suolaa, intiaanisokeria ja aitoa vaniljajauhetta sekä voita. Juusto ja voihan on siis sellaisia maitotuotteita, joista en oo valmis (vielä) luopuun. Mutta jos maitoa ei voi tai halua käyttää, voi sen korvata esim. kookos- tai muulla öljyllä tai vaikka gheellä. Paistamiseen pätee sama juttu.
Mutta tässä nyt ohje kokonaisuudessaan:
Gluteenittomat lätyt (tarvittaessa ilman maitoa)
5 dl gluteenitonta kauramaitoa (tai tavallista maitoa, jos se ei oo ongelma)
2 munaa
1 dl gluteenittomia kaurajauhoja (voi tehdä itse gluteenittomista kaurahiutaleista)
1 dl riisijauhoa
1/2 dl perunajauhoja
1 tl psylliumia
3/4 tl meri- tai ruususuolaa
1/2-1 tl aitoa vaniljaa
3 rkl intiaanisokeria
n. 50 g rasvaa (kookos- tai muuta kasviöljyä, gheetä tai voita, jos maitotuotteet käy)
Sekoita munat maitoon ja lisää kuivat aineet perässä koko ajan vispilällä sekoittaen, jotta taikinasta ei tule kokkareista. (Ja vaikka tulisikin, niin ei oo vaarallista, kunhan paakut ei oo valtavan suuria.) Lisää lopuksi rasva ja anna taikinan seistä puolisen tuntia ennen paistamista. Paista kookosöljyssä tai gheellä (tai voilla, jos se käy). Nauti!
sunnuntai 28. elokuuta 2016
torstai 25. elokuuta 2016
Ruoka, ruoempi, ruuin.
Mitä ruoanlaittoon tulee, mä olen aika laiska ja urautunut. Mun perusrepertuaariin kuuluu linssikeitto ja lasagne, ja paljon muuta en sitten teekään. Joku vois siis luulla, että mä syön niitä viikosta ja kuukaudesta toiseen, mut tilanne ei oo onneks niin paha. Tai no, tavallaanhan se on itse asiassa pahempi, sillä mä kokkaan ehkä kerran kuussa ja muun ajan syön ulkona. Toki ulkona syöminen kuulostaa nyt ehkä vähän liian hienolta sanalta tässä kohtaa, kun arkisin se tarkoittaa kouluruokailua. Mut viikonloppuisin se on ihan konkreettisesti ravintolassa syömistä, joskaan ei nyt yleensä mitään kovin hienostunutta. Hampurilaiset, pitsat, kanansiivet ja muut sormiruoat on mun lemppareita. Ne on yleensä myös listan edullisimpia annoksia, mutta kyllähän sellainenkin silti kalliiksi tulee. Köyhänä opiskelijana mulla ei toki sellaiseen oikein varaa oliskaan, mutta mun rakas parempi puoliskoni tarjoutuu yleensä maksamaan, niin ne syömiskulut ei näy suoraan mun budjetissa.
Tämänkaltaiset ruokailutottumukset on kuitenkin aika salakavalat. Sitä onnistuu uskottelemaan itselleen, että kyllä nyt tänään voi syödä jotain vähän epäterveellisempääkin, kun kerran ollaan oikein ravintolassa syömässä. (Ja tässä kohtaa täytyy tunnustaa, että mun on vaikea ymmärtää miksi kukaan menis syömään ravintolaan salaattia. Salaattia?!? Yleensä niissä on joku jäävuorisalaattipohja, joka täyttää 70% annoksen tilavuudesta, muutama kurkku ja tomaatti, sit vähän sitä varsinaista asiaa, jonka nimellä se salaatti myydään. Ja koristeena herneenversoja ja ehkä jotain värikästä, ja hintaa sellainen vajaa viisitoista euroa. En ymmärrä.) Mutta huomaan oikeasti ajattelevani, että "kyllä nyt tämän kerran". Vaikka se sitten tapahtuiskin kaksi tai kolme kertaa yhden viikonlopun aikana. Lähes joka viikko. Eli keskimäärin jopa kymmenen kertaa kuussa. Voi apua.
Jos ajattelee mitä sellainen maksaa, niin se on jo yksi syy muuttaa käyttäytymistottumuksia. Keskimäärin meidän ravintolalaskujen loppusummat on sellaisen 35€, eli kymmenestä kerrasta tulis jo kolme ja puoli sataa. Whoppaa. Sillä pääsis jo äkkilähdöllä viikoks etelään. Kerran kuussa. Aikamoista. Mut vielä isompi asia on, et mitä se tekee terveydelle. Tuskin järin hyvää ainakaan.
Mä en oo ajatellut kaloreita enää vuosiin, sillä en usko että se on koko totuus painonhallinnassa (ja toisaalta, en oo painoani niin kovasti hallinnutkaan, hahhaah). Mutta toki se suuntaviivoja antaa, ja katsoinkin nyt huvikseni millaisia kalorimääriä hampurilaisateria pitää sisällään. Päädyin johonkin vanhaan Iltalehden uutiseen, jossa oli listattu pikaruokaravintoloiden jytkyimpiä aterioita, ja ns. voittaja piti sisällään reilut 2000 kaloria. Se on suurinpiirtein sama määrä, minkä mä voisin syödä päivässä ja silti laihtua. Mut paljon muuta siihen päivään ei sit mahtuisikaan. Paitsi ehkä salaattia ja muita kasviksia, jotka menee melko lailla nollakalorikategoriaan. Mutta jos siis syö kolmena päivänä viikossa itsensä tuolla tapaa tärviölle, niin ei oo isokaan ihme, että pysyy pulleana vuodesta toiseen. Toisaalta, kun on hankkinut näin messevät ulkomitat, niin sillä on puolensakin. Löysin nimittäin kaavan, jonka avulla voi laskea peruskulutuksensa, ja sen mukaan mä voin syödä 3700 kcal päivässä! Eli sellaiset hamppariateriaviikonloput ei näillä kiloilla enää edes lihota, vaan pitää mut vaan omana itsenäni. Aika metkaa. En tiedä raaskiiko tällaisista saavutetuista eduista loppujen lopuks edes luopua.
Mutta jos nyt kuitenkin raaskisin, niin saadakseni jotain muutosta kropassa aikaan on ruokailutottumukset juuri se asia, johon aion erityisesti kiinnittää huomioni tässä projektin aluksi. Oonkin tutustunut muutamiin hauskoihin keittokirjoihin, joiden kantavana ajatuksena on, että kaikki reseptit on gluteenittomia ja sokerittomia ja vaihtelevasti myös maidottomia. Ensimmäinen sellainen kirja, jonka käsiini sain, oli Virpi Mikkosen Kiitos hyvää pikaruokaa ja sieltä oon nyt testaillu paria – kuinka ollakaan – pitsareseptiä. Kaksi erilaista pohjaa, joissa molemmissa oli omat hyvät ja huonot puolensa, mutta kaiken kaikkiaan aika hauskoja tuttavuuksia. Jauhoina niissä on käytetty kookos-, manteli- ja riisijauhoja, ja tää oli itse asiassa ensimmäinen kerta kun itse kyseisiä jauhoja olen käyttänyt. Kokemukset oli aika positiivisia, ja uskon, että kunhan tutustun niihin ja niiden ominaisuuksiin vielä vähän paremmin, niin saatan alkaa itsekin kokeileen niitä vähän luovemmin. Mutta täytyy sanoa, että tuollaisten erilaisten jauhojen ansiosta on nykypäivänä kyllä aika helppoa tehdä gluteenittomia leipomuksia. Että jos olisin järjestämässä vaikka juhlia (niin no, ne hääthän on tulossa vuoden päästä!), niin saattaisin kyllä leipoa kaikki tarjottavat sillä tavalla, että ne olis ainakin gluteenittomia, miksei ehkä maidottomiakin. Olis sit laajempi valikoima tarjolla niillekin vieraille, joilla jotain erityisruokavaliota on. Vaikka tietty jos sattuu oleen pähkinäallergikko, niin sit täytyy olla aika tarkkana. Monet "vaihtoehtoleipomukset" kun sisältää usein pähkinöitä.
Linkkaanpa tähän loppuun vielä yhden ihanan raakakakun, jonka tein mun äidille syntymäpäiväksi. Se oli mun elämän toinen ja paras raakakakkuyritelmä, joten voin suositella reseptiä kaikille muillekin, jotka on kokeilujensa alkutaipaleella. Ja vitsi miten herkullista siitä pohjataikinasta tuli! Saatan joutua tekeen sitä vielä joskus ihan vaan syödäkseni sitä sellaisenaan. Mietin myös, että siitä vois tehdä jonkunlaisia herkkupalleroita esim. joululahjaksi. Alle neljä kuukautta jouluun meinaan, pitäähän niitä lahjoja jo alkaa miettiä :D
Tämänkaltaiset ruokailutottumukset on kuitenkin aika salakavalat. Sitä onnistuu uskottelemaan itselleen, että kyllä nyt tänään voi syödä jotain vähän epäterveellisempääkin, kun kerran ollaan oikein ravintolassa syömässä. (Ja tässä kohtaa täytyy tunnustaa, että mun on vaikea ymmärtää miksi kukaan menis syömään ravintolaan salaattia. Salaattia?!? Yleensä niissä on joku jäävuorisalaattipohja, joka täyttää 70% annoksen tilavuudesta, muutama kurkku ja tomaatti, sit vähän sitä varsinaista asiaa, jonka nimellä se salaatti myydään. Ja koristeena herneenversoja ja ehkä jotain värikästä, ja hintaa sellainen vajaa viisitoista euroa. En ymmärrä.) Mutta huomaan oikeasti ajattelevani, että "kyllä nyt tämän kerran". Vaikka se sitten tapahtuiskin kaksi tai kolme kertaa yhden viikonlopun aikana. Lähes joka viikko. Eli keskimäärin jopa kymmenen kertaa kuussa. Voi apua.
Jos ajattelee mitä sellainen maksaa, niin se on jo yksi syy muuttaa käyttäytymistottumuksia. Keskimäärin meidän ravintolalaskujen loppusummat on sellaisen 35€, eli kymmenestä kerrasta tulis jo kolme ja puoli sataa. Whoppaa. Sillä pääsis jo äkkilähdöllä viikoks etelään. Kerran kuussa. Aikamoista. Mut vielä isompi asia on, et mitä se tekee terveydelle. Tuskin järin hyvää ainakaan.
Mä en oo ajatellut kaloreita enää vuosiin, sillä en usko että se on koko totuus painonhallinnassa (ja toisaalta, en oo painoani niin kovasti hallinnutkaan, hahhaah). Mutta toki se suuntaviivoja antaa, ja katsoinkin nyt huvikseni millaisia kalorimääriä hampurilaisateria pitää sisällään. Päädyin johonkin vanhaan Iltalehden uutiseen, jossa oli listattu pikaruokaravintoloiden jytkyimpiä aterioita, ja ns. voittaja piti sisällään reilut 2000 kaloria. Se on suurinpiirtein sama määrä, minkä mä voisin syödä päivässä ja silti laihtua. Mut paljon muuta siihen päivään ei sit mahtuisikaan. Paitsi ehkä salaattia ja muita kasviksia, jotka menee melko lailla nollakalorikategoriaan. Mutta jos siis syö kolmena päivänä viikossa itsensä tuolla tapaa tärviölle, niin ei oo isokaan ihme, että pysyy pulleana vuodesta toiseen. Toisaalta, kun on hankkinut näin messevät ulkomitat, niin sillä on puolensakin. Löysin nimittäin kaavan, jonka avulla voi laskea peruskulutuksensa, ja sen mukaan mä voin syödä 3700 kcal päivässä! Eli sellaiset hamppariateriaviikonloput ei näillä kiloilla enää edes lihota, vaan pitää mut vaan omana itsenäni. Aika metkaa. En tiedä raaskiiko tällaisista saavutetuista eduista loppujen lopuks edes luopua.
Mutta jos nyt kuitenkin raaskisin, niin saadakseni jotain muutosta kropassa aikaan on ruokailutottumukset juuri se asia, johon aion erityisesti kiinnittää huomioni tässä projektin aluksi. Oonkin tutustunut muutamiin hauskoihin keittokirjoihin, joiden kantavana ajatuksena on, että kaikki reseptit on gluteenittomia ja sokerittomia ja vaihtelevasti myös maidottomia. Ensimmäinen sellainen kirja, jonka käsiini sain, oli Virpi Mikkosen Kiitos hyvää pikaruokaa ja sieltä oon nyt testaillu paria – kuinka ollakaan – pitsareseptiä. Kaksi erilaista pohjaa, joissa molemmissa oli omat hyvät ja huonot puolensa, mutta kaiken kaikkiaan aika hauskoja tuttavuuksia. Jauhoina niissä on käytetty kookos-, manteli- ja riisijauhoja, ja tää oli itse asiassa ensimmäinen kerta kun itse kyseisiä jauhoja olen käyttänyt. Kokemukset oli aika positiivisia, ja uskon, että kunhan tutustun niihin ja niiden ominaisuuksiin vielä vähän paremmin, niin saatan alkaa itsekin kokeileen niitä vähän luovemmin. Mutta täytyy sanoa, että tuollaisten erilaisten jauhojen ansiosta on nykypäivänä kyllä aika helppoa tehdä gluteenittomia leipomuksia. Että jos olisin järjestämässä vaikka juhlia (niin no, ne hääthän on tulossa vuoden päästä!), niin saattaisin kyllä leipoa kaikki tarjottavat sillä tavalla, että ne olis ainakin gluteenittomia, miksei ehkä maidottomiakin. Olis sit laajempi valikoima tarjolla niillekin vieraille, joilla jotain erityisruokavaliota on. Vaikka tietty jos sattuu oleen pähkinäallergikko, niin sit täytyy olla aika tarkkana. Monet "vaihtoehtoleipomukset" kun sisältää usein pähkinöitä.
Linkkaanpa tähän loppuun vielä yhden ihanan raakakakun, jonka tein mun äidille syntymäpäiväksi. Se oli mun elämän toinen ja paras raakakakkuyritelmä, joten voin suositella reseptiä kaikille muillekin, jotka on kokeilujensa alkutaipaleella. Ja vitsi miten herkullista siitä pohjataikinasta tuli! Saatan joutua tekeen sitä vielä joskus ihan vaan syödäkseni sitä sellaisenaan. Mietin myös, että siitä vois tehdä jonkunlaisia herkkupalleroita esim. joululahjaksi. Alle neljä kuukautta jouluun meinaan, pitäähän niitä lahjoja jo alkaa miettiä :D
keskiviikko 24. elokuuta 2016
Vuodet, miten ne vaihtuukaan!
En edes muistanut että mulla oli tällainen bloginalku olemassa, ennen kuin kirjauduin tänne aivan muissa tarkoituksissa. Mutta mutta, tämä oli onnellinen sattuma, sillä juuri tätä mä kaipasinkin. Tilaa käsitellä vastaan tulevia asioita, sillä mä olen – taas kerran – luopumassa ylimääräisistä kiloistani.
Se alkoi viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, vähän yllättäen ja pyytämättä. Joku mun sisällä sanoi naks ja tein päätöksen: Nyt ne lähtee! Varasin oitis ajan opiskeluterveyteen terveydenhoitajalle, jolta toivon saavani projektissa tukea. Rajasin ruokavaliotani, niin että pääsääntöisesti jätän ylimääräiset sokerit ja gluteeniviljat pois. Maitotuotteiden käyttöä oon vähentänyt viime kuukausina jotenkin muutoinkin. Juustoa kyllä syön ja välillä jogurttia tai muita hapanmaitotuotteita, mutta sellainen entisenmallinen maidonjuonti on tykkänään hiipunut. Pyrin myös kasvisvoittoiseen ruokavalioon, mutta tuskin mä lihaa ihan kokonaan jätän. Ei sitä kuitenkaan montaa kertaa viikossa tarvi syödä.
Lähtöpaino on 120kg. Painoindeksi 40 pilkku jotain. Huhhuh. Siinä on kyllä hurjat lukemat, ja vielä hurjemmalta kuulostaa painoindeksin määrittelemä "sairaalloinen lihavuus". Mä en koe itseäni mitenkään sairaalloiseksi. Oon varsin terve, tykkäään liikkua ja kokooni nähden oon ihan ketteräkin. Hyväkuntoinen nyt en ehkä niinkään, sillä ei tällaisen kuorman kantaminen varmaan ihan helpoin homma oo keuhkoille ja sydämelle. Tai kuten kerran kuulin sanottavan, "ei ferrarinkaan moottori rekkaa jaksa vetää".
Mä meen ens syksynä naimisiin ja asetin silloiseksi tavoitepainoksi 85kg. Koska siihen on matkaa 35 kiloa, niin ajattelin jakaa sitä pienempiin osatavoitteisiin. Tämän vuoden loppuun mennessä on tarkoituksena olla kymmenen kiloa kevyempi, ja heti ekan viiden kilon pudotuksesta oon luvannu itselleni ajan hierojalle. En tiedä auttaako tuollaiset välipalkinnot kuinka paljon, mutta miksei käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun on kerran tilaisuus. Harvemmin sitä tulee luvattua itselleen mitään hemmottelujuttuja, ainakaan sillain, että sitä joutuu vähän odottelemaankin. Useimmiten oon nimittäin aika ex-tempore -tyyppinen toimija, ja kaikki pitäis saada heti-mulle-nyt, tai sitten ei ollenkaan. Eli tää voi tehdä ihan hyvää myös sille mun sisäiselle hätähousulle.
Mulla ei oo nyt suurempia suunnitelmia tän blogikirjoittelun suhteen, koska kuten sanottua en edes muistanut tän olemassaoloa. Mutta uskon ja toivon, että tästä tulis hyvä kanava purkaa tuntoja ja intoja, joita tämän projektin myötä varmaan kehkeytyy. Joten uskon palaavani asiaan jo piankin!
Se alkoi viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, vähän yllättäen ja pyytämättä. Joku mun sisällä sanoi naks ja tein päätöksen: Nyt ne lähtee! Varasin oitis ajan opiskeluterveyteen terveydenhoitajalle, jolta toivon saavani projektissa tukea. Rajasin ruokavaliotani, niin että pääsääntöisesti jätän ylimääräiset sokerit ja gluteeniviljat pois. Maitotuotteiden käyttöä oon vähentänyt viime kuukausina jotenkin muutoinkin. Juustoa kyllä syön ja välillä jogurttia tai muita hapanmaitotuotteita, mutta sellainen entisenmallinen maidonjuonti on tykkänään hiipunut. Pyrin myös kasvisvoittoiseen ruokavalioon, mutta tuskin mä lihaa ihan kokonaan jätän. Ei sitä kuitenkaan montaa kertaa viikossa tarvi syödä.
Lähtöpaino on 120kg. Painoindeksi 40 pilkku jotain. Huhhuh. Siinä on kyllä hurjat lukemat, ja vielä hurjemmalta kuulostaa painoindeksin määrittelemä "sairaalloinen lihavuus". Mä en koe itseäni mitenkään sairaalloiseksi. Oon varsin terve, tykkäään liikkua ja kokooni nähden oon ihan ketteräkin. Hyväkuntoinen nyt en ehkä niinkään, sillä ei tällaisen kuorman kantaminen varmaan ihan helpoin homma oo keuhkoille ja sydämelle. Tai kuten kerran kuulin sanottavan, "ei ferrarinkaan moottori rekkaa jaksa vetää".
Mä meen ens syksynä naimisiin ja asetin silloiseksi tavoitepainoksi 85kg. Koska siihen on matkaa 35 kiloa, niin ajattelin jakaa sitä pienempiin osatavoitteisiin. Tämän vuoden loppuun mennessä on tarkoituksena olla kymmenen kiloa kevyempi, ja heti ekan viiden kilon pudotuksesta oon luvannu itselleni ajan hierojalle. En tiedä auttaako tuollaiset välipalkinnot kuinka paljon, mutta miksei käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun on kerran tilaisuus. Harvemmin sitä tulee luvattua itselleen mitään hemmottelujuttuja, ainakaan sillain, että sitä joutuu vähän odottelemaankin. Useimmiten oon nimittäin aika ex-tempore -tyyppinen toimija, ja kaikki pitäis saada heti-mulle-nyt, tai sitten ei ollenkaan. Eli tää voi tehdä ihan hyvää myös sille mun sisäiselle hätähousulle.
Mulla ei oo nyt suurempia suunnitelmia tän blogikirjoittelun suhteen, koska kuten sanottua en edes muistanut tän olemassaoloa. Mutta uskon ja toivon, että tästä tulis hyvä kanava purkaa tuntoja ja intoja, joita tämän projektin myötä varmaan kehkeytyy. Joten uskon palaavani asiaan jo piankin!
tiistai 6. tammikuuta 2015
Tässä on nyt sitä pullasorsaosastoa
Mä tykkään leipomisesta. Ja koska varaudun tässä koko ajan henkisesti tekemään ihan kohta ja tuota pikaa ruokavalioremontin, niin oon tässä viime päivinä leiponut kovasti, koska nyt se vielä toistaiseksi on mahdollista. Mutta ihan läheisessä tulevaisuudessa oon taas jättämässä hellät jäähyväiset ainakin vehnäjauhoille ja sokerille. Ne tekee mun olon kurjaksi ja mahan kipeäksi, kuten oon taas huomannut näitä erilaisia leipomuksia maistellessani.
Mutta tuoreita lämpimiä sämpylöitä ei vaan voi vastustaa! Tai pullia. Tai sitä tai tätä, mitä nyt milloinkin tulee tehtyä. Ja siksi leivon yleensä melko harvoin, koska oon vaan erityisen taitava syömään kaiken tekemäni hyvin nopeasti. Ehkä siitä syystä mun repertoaari on myös melko suppea, koska silloin kun leivon, niin tahdon tehdä yleensä jotain vanhaa tuttua herkkua. Se on varmaan jotain turvallisuushakuisuutta. Ettei tahdo riskeerata hyviä raaka-aineita siinä pelossa, ettei ehkä saisikaan niistä aikaan jotain yhtä herkullista kuin sillä mummun 50 vuotta vanhalla reseptillä.
No, viimeisen viikon aikana oon leiponut jo neljästi, eli melkein joka päivä. Ja ihan siis vaan varmuuden vuoksi ja varastoon, kun sitten kohta ei enää voi. (Jep jep, tunnistan kyllä vanhan tutun välttely- ja kieltämisstrategian, kun se tässä silmien alla lepää. Mutta teen sillekin jotain sitten vähän myöhemmin vasta.) Eilen tein mun vanhoja kunnon luottopullia, mutta käytin taikinaan poikkeuksellisesti laktoositonta voita ja maitoa. Ja on se kyllä kumma, miten niinkin pieni asia voi vaikuttaa niin paljon lopputulokseen! Olis toki liioiteltua sanoa, että pullat meni pilalle, koska kyllä niistä ihan hyviä tuli, mutta ei sellaisia, joita niistä olis pitänyt tulla. Oon nimittäin jotenkin kehittänyt pullanleipomisesta itselleni sellaisen kunniakysymyksen, ja otan sen aina suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena, jos ne ei onnistu aivan täydellisesti. Kuulostaa vähän kummalliselta näin kun sen lukee tästä näytöltä, mut joo, näin se on, ja opettelen tässä armollisuutta senkin suhteen. Ja se, että pullista ei tullu täydellisiä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö niillä olis voinu silti syödä mahaansa kipeäksi, sillä niin kävi. Mutta joku outo vivahde niissä oli. Melkein tekis mieli ottaa revanssi ja tehdä uus erä ihan perinteisin menoin, mutta malttanen sentään edes sen suhteen mieleni.
Pari päivää sitten tein poikkeuksellisesti aluevaltauksen myös aivan uuteen reseptiin. Kaapissa oli pyörinyt muutama kesäkurpitsa jo hyvän tovin, mutta jotenkin niistä ei huvittanut tehdä mitään oikeaa ruokaa, joten testasin niitä leipomiskäytössä. Internet on pullollaan erilaisia kesäkurpitsakakkuohjeita, ja kokeilin tätä Kaiserin kesäkurpitsakakkua. Lopputulos oli ihan makoisa, vaikkakin saattaisin seuraavalla kerralla kokeilla jotain toista ohjetta, jos vielä joskus moista päädyn tekemään. Kinuskikissa oli ainakin jakanut Risto-vaarin ohjeen, joka vakuutti mut sillä, et siinä käytettiin oikeaa voita eikä mitään kasviöljyä. Vaikka niin, toimi se kakku öljylläkin niin hyvin, et katsoin turvallisimmaksi laittaa suurimman osan siitä pakkaseen. Muuten ois käsi varmaan käyny kakkukuvun alla yhtenään, kuin huomaamatta. Ohjeessa sitä paitsi sanottiin, että kakku paranee pakastamalla, joten se toimii hyvänä vierasvarana. No, meillä ei kyllä koskaan käy vieraita, mutta ainahan sitä voi itseään vähän lisää huijata, kun on jo hyvään alkuun päässyt...
Vähän ristiriitaisin tuntein kirjoitan nyt näistä herkkujen leipomisista ja syömisistä. Tiedostan, että tässä oli tarkoitus olla elämänmuutoksen kynnyksellä, mutta käyttäytymiselläni ruokin vain niitä vanhoja huonoja tapoja. Toisaalta tää on varmaan juuri sitä, mitä tältä blogilta toivoinkin, paikkaa tutkiskella ja arvioida omia toimintatapojani. Siksi hehkutankin nyt mieluummin näitä leipomuksia kuin sitä salaattia, jonka yks päivä myös onnistuin tekemään, vaikka jälkimmäinen antaiskin paremman kuvan tän projektin suunnasta. Mut pysytään mieluummin totuudessa, se kantaa ainakin tässä tapauksessa varmasti pidemmälle.
Mutta tuoreita lämpimiä sämpylöitä ei vaan voi vastustaa! Tai pullia. Tai sitä tai tätä, mitä nyt milloinkin tulee tehtyä. Ja siksi leivon yleensä melko harvoin, koska oon vaan erityisen taitava syömään kaiken tekemäni hyvin nopeasti. Ehkä siitä syystä mun repertoaari on myös melko suppea, koska silloin kun leivon, niin tahdon tehdä yleensä jotain vanhaa tuttua herkkua. Se on varmaan jotain turvallisuushakuisuutta. Ettei tahdo riskeerata hyviä raaka-aineita siinä pelossa, ettei ehkä saisikaan niistä aikaan jotain yhtä herkullista kuin sillä mummun 50 vuotta vanhalla reseptillä.
No, viimeisen viikon aikana oon leiponut jo neljästi, eli melkein joka päivä. Ja ihan siis vaan varmuuden vuoksi ja varastoon, kun sitten kohta ei enää voi. (Jep jep, tunnistan kyllä vanhan tutun välttely- ja kieltämisstrategian, kun se tässä silmien alla lepää. Mutta teen sillekin jotain sitten vähän myöhemmin vasta.) Eilen tein mun vanhoja kunnon luottopullia, mutta käytin taikinaan poikkeuksellisesti laktoositonta voita ja maitoa. Ja on se kyllä kumma, miten niinkin pieni asia voi vaikuttaa niin paljon lopputulokseen! Olis toki liioiteltua sanoa, että pullat meni pilalle, koska kyllä niistä ihan hyviä tuli, mutta ei sellaisia, joita niistä olis pitänyt tulla. Oon nimittäin jotenkin kehittänyt pullanleipomisesta itselleni sellaisen kunniakysymyksen, ja otan sen aina suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena, jos ne ei onnistu aivan täydellisesti. Kuulostaa vähän kummalliselta näin kun sen lukee tästä näytöltä, mut joo, näin se on, ja opettelen tässä armollisuutta senkin suhteen. Ja se, että pullista ei tullu täydellisiä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö niillä olis voinu silti syödä mahaansa kipeäksi, sillä niin kävi. Mutta joku outo vivahde niissä oli. Melkein tekis mieli ottaa revanssi ja tehdä uus erä ihan perinteisin menoin, mutta malttanen sentään edes sen suhteen mieleni.
Pari päivää sitten tein poikkeuksellisesti aluevaltauksen myös aivan uuteen reseptiin. Kaapissa oli pyörinyt muutama kesäkurpitsa jo hyvän tovin, mutta jotenkin niistä ei huvittanut tehdä mitään oikeaa ruokaa, joten testasin niitä leipomiskäytössä. Internet on pullollaan erilaisia kesäkurpitsakakkuohjeita, ja kokeilin tätä Kaiserin kesäkurpitsakakkua. Lopputulos oli ihan makoisa, vaikkakin saattaisin seuraavalla kerralla kokeilla jotain toista ohjetta, jos vielä joskus moista päädyn tekemään. Kinuskikissa oli ainakin jakanut Risto-vaarin ohjeen, joka vakuutti mut sillä, et siinä käytettiin oikeaa voita eikä mitään kasviöljyä. Vaikka niin, toimi se kakku öljylläkin niin hyvin, et katsoin turvallisimmaksi laittaa suurimman osan siitä pakkaseen. Muuten ois käsi varmaan käyny kakkukuvun alla yhtenään, kuin huomaamatta. Ohjeessa sitä paitsi sanottiin, että kakku paranee pakastamalla, joten se toimii hyvänä vierasvarana. No, meillä ei kyllä koskaan käy vieraita, mutta ainahan sitä voi itseään vähän lisää huijata, kun on jo hyvään alkuun päässyt...
Vähän ristiriitaisin tuntein kirjoitan nyt näistä herkkujen leipomisista ja syömisistä. Tiedostan, että tässä oli tarkoitus olla elämänmuutoksen kynnyksellä, mutta käyttäytymiselläni ruokin vain niitä vanhoja huonoja tapoja. Toisaalta tää on varmaan juuri sitä, mitä tältä blogilta toivoinkin, paikkaa tutkiskella ja arvioida omia toimintatapojani. Siksi hehkutankin nyt mieluummin näitä leipomuksia kuin sitä salaattia, jonka yks päivä myös onnistuin tekemään, vaikka jälkimmäinen antaiskin paremman kuvan tän projektin suunnasta. Mut pysytään mieluummin totuudessa, se kantaa ainakin tässä tapauksessa varmasti pidemmälle.
lauantai 3. tammikuuta 2015
Jokainen vuosi on uusi mahdollisuus
Ei meinannut olla riemulla rajaa, kun kaivoin tämän blogisivustoni naftaliinista ja näin edelisen postausluonnoksen päivämäärän: 4.1.2014. Kappas, tänä vuonna oon päivää aiemmin liikkeellä, mut vanhat tutut muuvssit. Eli uusi vuosi, vanhat kujeet; liian vähän liikuntaa, turhan paljon painoa ja lupaus terveemmästä elämästä annettu, taas kerran.
Olen oppinut olemaan itselleni armollinen tässä vuosien saatossa, ja kiinnittänyt huomiota niihin kaikkiin positiivisiin muutoksiin, joita olen elämässäni kuitenkin tehnyt, vaikka tää ns. perusongelma on pysynyt samana vuodesta toiseen. Mietinkin näin vuoden vaihtuessa, että mitä on ne asiat, joissa koin onnistuneeni viime vuonna, ja jotka haluan tuoda mukanani tähän vuoteen. Terveysrintamalla sellaisia on mm. ruokavaliomuutokset. Vaikka tuon loppuvuoden vedinkin taas kuin syöttöporsas kitusiini kaiken, mikä eteen osui, niin syksymällä kokeilin Alejandro Jungerin Clean-ohjelmaa, ja voi sitä autuasta oloa, minkä se ravitsemus tuotti! Tänä vuonna haluan syödä enemmän sellaista ruokaa, joka tuottaa mulle hyvää oloa. Tähän samaan kategoriaan menee myös liha- ja maitotuotteiden vähentäminen. Se on prosessi, jota oon edellisvuosien aikana osin tietoisesti, osin tiedostamatta käynnistellyt paitsi terveydellisistä niin myös eettisistä syistä. Syön edelleen ajoittain todella paljon lihaa ja muulloinkin silti useita kertoja viikossa, joten miksikään kasvissyöjäksi en voi itseäni vielä kutsua, mutta suunta on kuitenkin sinne päin. Samoin oon alkanut painottamaan ruoan laatua enenevissä määrin luomuun. Muistan, kuinka noin kuusi vuotta sitten kävin ensimmäisiä kertoja tyttöystäväni kanssa ruokakaupassa, ja hän halusi ostaa luomulihaa. Olin silloin aivan shokissa luomun ja tavallisen lihan hintaerosta, mutta nykyään oon ymmärtänyt, että kun panostaa laatuun, voi määrästä vähän tinkiä.
Liikunnallisesti viime vuosi oli melko mitäänsanomaton, mutta aloitin syksyllä viikottaiset kehonhuoltotunnit, ja ne sai mut muistamaan miten hyvältä tuntuu venyttää kroppansa välillä siihen pituuteen, mihin se on oikeasti tarkoitettu. Sitä lisää tänäkin vuonna! Varsinkin, kun oon taas pitkästä aikaa löytänyt sen pituuden myös arkisessa olemisessani. Mun lauluopettajani on nimittäin varsinainen ryhtirouva, ja hänen piiskaamanaan opettelin vuonna 2014 seisomaan ja liikkumaan suorassa ja kehoani kannatellen. Ja täytyy sanoa, että on sitten kuinka pullukka tahansa, niin ryhdikäs asento saa ihmisen näyttämään hyvältä, kiloihin katsomatta. Laittaisin tähän demonstraatiokuvat itsestäni, mutta koska mulla ei satu sellaisia nyt tähän hätään olemaan, niin hakeudu vaikka itse jonkun kokovartalopeilin eteen tarkistaan asia. Kannattaa todellakin kokeilla, ja jos haluaa lukea asiasta lisää, niin esim. täällä on muutama painava sana!
Viime vuonna kävimme tyttöystäväni kanssa myös aivan ihanalla joogalomalla Espanjassa. Neljän päivän yin-jooga- ja reikiretriitti Pyreneiden vuoristossa hoiti niin sielua kuin kehoakin. Ja vaikka tänä vuonna ei ehkä sellaiseen ole mahdollisuutta, niin tavoitteenani on ottaa jooga taas edes ajoittain mukaan arkeen. Rakastan nimittäin sitä rauhan tunnetta, joka onnistuneen harjoituksen jälkeen on vallalla. Ja se, joka on koskaan joogaa harjoittanut, tietää, että toi "onnistumis"-sana tuossa edellisessä lauseessa aiheuttaa ne kaikki muut tunteet, joita itse asiassa saan kokea varmaan useammin kuin tuota rauhaa. Joogassahan kun ei ole tarkoitus suorittaa eikä kilpailla, ei edes itseään vastaan, vaan ainoastaan antautua harjoitukselle ja kuulostella sitä, mitä omassa itsessä kunakin hetkenä on meneillään. Itselleni se on kuitenkin monasti niin suuri haaste, että yritän tehdä kaikkea muuta paitsi tuota antautumista. Ja sen takia rauhan ja auvon sijaan mun mielen usein täyttää turhautuminen, raivo, mieliteot, ärsyyntyminen ja milloin nyt mikäkin. Ja juuri siksi mun oliskin ensiarvoisen tärkeää harjoittaa joogaa. Ei vain kehon, vaan ennen kaikkea mielen vuoksi.
Tässä oli nyt koottuna joitain niistä asioista, joita haluan ylläpitää ja vahvistaa tänä vuonna, seuraavassa postauksessa mietin ehkä mitä uutta aion tuoda elämääni. Hauskaa, että eksyit mukaan, tervetuloa uudelleen!
Olen oppinut olemaan itselleni armollinen tässä vuosien saatossa, ja kiinnittänyt huomiota niihin kaikkiin positiivisiin muutoksiin, joita olen elämässäni kuitenkin tehnyt, vaikka tää ns. perusongelma on pysynyt samana vuodesta toiseen. Mietinkin näin vuoden vaihtuessa, että mitä on ne asiat, joissa koin onnistuneeni viime vuonna, ja jotka haluan tuoda mukanani tähän vuoteen. Terveysrintamalla sellaisia on mm. ruokavaliomuutokset. Vaikka tuon loppuvuoden vedinkin taas kuin syöttöporsas kitusiini kaiken, mikä eteen osui, niin syksymällä kokeilin Alejandro Jungerin Clean-ohjelmaa, ja voi sitä autuasta oloa, minkä se ravitsemus tuotti! Tänä vuonna haluan syödä enemmän sellaista ruokaa, joka tuottaa mulle hyvää oloa. Tähän samaan kategoriaan menee myös liha- ja maitotuotteiden vähentäminen. Se on prosessi, jota oon edellisvuosien aikana osin tietoisesti, osin tiedostamatta käynnistellyt paitsi terveydellisistä niin myös eettisistä syistä. Syön edelleen ajoittain todella paljon lihaa ja muulloinkin silti useita kertoja viikossa, joten miksikään kasvissyöjäksi en voi itseäni vielä kutsua, mutta suunta on kuitenkin sinne päin. Samoin oon alkanut painottamaan ruoan laatua enenevissä määrin luomuun. Muistan, kuinka noin kuusi vuotta sitten kävin ensimmäisiä kertoja tyttöystäväni kanssa ruokakaupassa, ja hän halusi ostaa luomulihaa. Olin silloin aivan shokissa luomun ja tavallisen lihan hintaerosta, mutta nykyään oon ymmärtänyt, että kun panostaa laatuun, voi määrästä vähän tinkiä.
Liikunnallisesti viime vuosi oli melko mitäänsanomaton, mutta aloitin syksyllä viikottaiset kehonhuoltotunnit, ja ne sai mut muistamaan miten hyvältä tuntuu venyttää kroppansa välillä siihen pituuteen, mihin se on oikeasti tarkoitettu. Sitä lisää tänäkin vuonna! Varsinkin, kun oon taas pitkästä aikaa löytänyt sen pituuden myös arkisessa olemisessani. Mun lauluopettajani on nimittäin varsinainen ryhtirouva, ja hänen piiskaamanaan opettelin vuonna 2014 seisomaan ja liikkumaan suorassa ja kehoani kannatellen. Ja täytyy sanoa, että on sitten kuinka pullukka tahansa, niin ryhdikäs asento saa ihmisen näyttämään hyvältä, kiloihin katsomatta. Laittaisin tähän demonstraatiokuvat itsestäni, mutta koska mulla ei satu sellaisia nyt tähän hätään olemaan, niin hakeudu vaikka itse jonkun kokovartalopeilin eteen tarkistaan asia. Kannattaa todellakin kokeilla, ja jos haluaa lukea asiasta lisää, niin esim. täällä on muutama painava sana!
Viime vuonna kävimme tyttöystäväni kanssa myös aivan ihanalla joogalomalla Espanjassa. Neljän päivän yin-jooga- ja reikiretriitti Pyreneiden vuoristossa hoiti niin sielua kuin kehoakin. Ja vaikka tänä vuonna ei ehkä sellaiseen ole mahdollisuutta, niin tavoitteenani on ottaa jooga taas edes ajoittain mukaan arkeen. Rakastan nimittäin sitä rauhan tunnetta, joka onnistuneen harjoituksen jälkeen on vallalla. Ja se, joka on koskaan joogaa harjoittanut, tietää, että toi "onnistumis"-sana tuossa edellisessä lauseessa aiheuttaa ne kaikki muut tunteet, joita itse asiassa saan kokea varmaan useammin kuin tuota rauhaa. Joogassahan kun ei ole tarkoitus suorittaa eikä kilpailla, ei edes itseään vastaan, vaan ainoastaan antautua harjoitukselle ja kuulostella sitä, mitä omassa itsessä kunakin hetkenä on meneillään. Itselleni se on kuitenkin monasti niin suuri haaste, että yritän tehdä kaikkea muuta paitsi tuota antautumista. Ja sen takia rauhan ja auvon sijaan mun mielen usein täyttää turhautuminen, raivo, mieliteot, ärsyyntyminen ja milloin nyt mikäkin. Ja juuri siksi mun oliskin ensiarvoisen tärkeää harjoittaa joogaa. Ei vain kehon, vaan ennen kaikkea mielen vuoksi.
Tässä oli nyt koottuna joitain niistä asioista, joita haluan ylläpitää ja vahvistaa tänä vuonna, seuraavassa postauksessa mietin ehkä mitä uutta aion tuoda elämääni. Hauskaa, että eksyit mukaan, tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)